Tämän päivän Vänrikit

Nuoret upseerit, kun kuuntelen Sibeliuksen vuonna 1917 säveltämää
Jääkärimarssia Vekaranjärvellä ja katson teitä, tänään vänrikeiksi ylennettäviä, mielessäni
käväisee Vänrikki Stoolin tarinat. Runebergin kuvaamille köyhille ja
osattomille isänmaallisuus oli taisteluvoima. Teidän upseerikokelaiden
ylentämistilaisuudessa oli Vänrikki Stoolin tarinoiden kaltaista
konstailematonta isänmaallisuutta ja vähäeleistä suomalaisuutta, sellaista
meille kaikille tuttua. Jääkärimarssin soidessa havahdun, miten ylpeä
teistä olen, nuoret upseerit.

Kuulen ylennetyn upseerin sanovan: ”Isänmaallisuus on rohkeutta ja
kestävyyttä puolustaa itsenäisyyttä. Rauha on meille sitä, että voimme
vapaasti, ilman pelkoa ja painostusta tehdä itselle ja toiselle tärkeitä
asioita. Perinteet ja menneiden sukupolvien työ velvoittavat meitä
puolustamaan kotimaata.”  Toteamus kertoo tämän päivän isänmaallisuudesta.
Siitä, että suomalainen sotilas haluaa ja kykenee puolustamaan
itsenäisyyttämme.

Yhdessä eletty asepalvelusaika johtamiskoulutuksineen on ollut teille
nuorille upseereille ikimuistoinen. Säilyttäkää mielessänne se, että hyvä
johtaja on esimerkillinen, asiansa osaava ja oikeudenmukainen. Teot puhuvat
puolestaan.  Olemme ylpeitä teistä, tämän päivän Vänrikit.

Tule mukaan porukkaani!

Tehdään yhdessä parempaa huomista! Jättämällä yhteystietosi ja terveisesi tämän sivuston kautta, pääset mukaan Pirjon tukiverkostoon ja saat ajankohtaista tietoa tapahtumista ja kuulumisia.

Otamme sinuun yhteyttä. Tervetuloa mukaan!

Kampanjatiimi

Kampanjapäällikkö

Marko Sivula
040-7318366
marko.sivula@gmail.com

Kampanjarahoitus

Juha Hirvonen
juha.hirvonen@supertel.fi
0400-632911

Voit tukea Pirjon kampanjaa Terve Huominen ry:n kautta.
Tilinumero FI82 5723 8120 2331 58

Viite 20190

Vaaliteemat

1. Kannustava perhepolitiikka

Kannustavalla perhepolitiikalla välitämme nuorille hyvän viestin: uskalla perustaa perhe, sillä me olemme tukenasi, jos tarvitset apua. Autamme sinua ja perhettäsi. Varhainen tuki rohkaisee perheen perustamiseen.

2. Työllistyminen koulutuksen ensisijainen tavoite

Työllistyminen on ensisijainen tavoite kaikessa opiskelupolitiikassa.

3. Turvallinen ympäristö

Yhteiskuntarauhaa edistetään oikeudenmukaisella politiikalla ja arvoilla, että ketään ei jätetä, että jokainen voisi kokea kuuluvansa joukkoon.

4. Syrjäytyneet, vammaiset ja ikäihmiset -sydämen asia

Politiikassa tulisi tehdä näkyväksi eri tavoin osattomien arki.

Sosiaalinen media