Äitiys on ikuista. Se on, vaikkei äitiä enää olisikaan. Äiti kulkee mukanasi: sinussa ja lapsissasi. Äitiys on tehtävä, lahja ja velvollisuus. Ensimmäistä kertaa äidiksi tullessani saatoin olla hämmentynyt. En tiennyt, mitä kaikkea vanhemmuus toisi tullessaan. Mutta hämmentynyt olin myös silloin, kun syntyvä lapsi ei ollutkaan terve. Mietin, osaisinko olla lapselleni sellainen äiti, jollaisen juuri hän tarvitsee. Osaisinko kasvattaa, ohjata ja tukea, tarvittaessa kuntouttaakin. Osaisinko, olisiko minusta sellaiseen tehtävään? Vastuu ja epävarmuus oli käsin kosketeltavaa. Sellainen on äitiyttä.
Rakkaus lapseen
En käynyt kouluja äitiyteen. Tulin äidiksi omasta tahdostani, halusin. Sain lahjaksi äitiyden. Äitiys on ollut huikeaa, mutta samalla myös vähän pelottavaa. Rakkaus lapseen ja arki ovat opettaneet, että lapsi ei odota ihmeitä. Hän kasvaa, kun saa läheisyyttä ja lämpöä, rakkautta ja huolenpitoa. Lapsen kasvu on väistämätöntä – ja se tapahtuu nopeasti.
Äitiyden rooli
Äitiyden olemus korostuu elämänvaiheissa, joissa äitirooli on koetuksella: kun menettää kaipaamansa lapsen tai synnyttää sairaan vauvan. Kun lapsen terveys edellyttää toistuvia sairaalajaksoja, yö valvomisia tai kun omat voimavarat ovat vähissä. Äitiys ei kuitenkaan vaadi. Se vain odottaa, että olet äiti. Riittävä sellaisenaan. On ollut oivaltavaa huomata, että olen lapsilleni ikuisesti äiti. Ihan tällaisena kuin olen. Äitiys on kauneinta omassa elämässäni! Rooli, jota arvostan eniten.